Paluumatka 13-15.8.2005
Lauantaiaamuna heräämme taas sateen ropinaan. Kurkistamme ulos ja näemme toivottoman harmaan taivaan. Oikeastaan olemme taas pilvien ympäröiminä. Vain laakso, jossa olemme, muodostaa taskun. Kaikkialla muualla näkyy vain pilveä. Sateen loppumista ei siis kannata odotella. Pakkamme märän teltan, kun sade hieman taukoaa ja lähdemme hieman haikeina paluumatkalle. Matkalla käymme kiivasta keskustelua siitä, vie-tämmekö vielä seuraavan yön Laddujärven rannalla vai porhallammeko suoraan Nikkaluoktaan järven yli vievää venekuljetusta hyödyntäen, entä nukummeko sen jälkeen teltassa, mökissä vai hotellissa… Lounas siirtyy yhä myöhemmäksi ja mielipideerot kärjistyvät. Hajurako kasvaa jälleen kahden jupisijan välillä. Lopulta pystymme taas keskustelemaan ja päätämme ostaa venekyydin järven yli ja yöpyä vasta Nikkaluoktassa. Aamulla lähtisimme autolla kohti Norjan Narvikia.
Olemme jo hyvällä tuulella, kun kohtaamme seikkailunsa alkumetrejä taittavan suomalaisen partiolaisporukan. Innoissamme kannustamme heitä yrittämään huipulle, mutta jo vähän ajan kuluttua alkaa mietityttää, oisko pitänyt myös varotella ja neuvoa vuokraamaan jääraudat, lähtemään riittävän ajoissa aamulla… No, ehkä he tapaavat tunturiasemalla jonkun, joka neuvoo meitä paremmin, toivottavasti. Teltta-paikkamme Nikkaluoktassa on ankea, puskien keskellä heinikossa. No, ainakaan siitä ei harmita lähteä aamulla pois.
Sunnuntaiaamuna syömme viimeisen ulkoaamupalan, pakkaamme märät kamppeemme autoon, ostamme suihkupoletit hauskalta kahvilansedältä ja muunnumme siisteiksi automatkalaisiksi. Kun jätämme Kebnekaisen tunturikavereineen taaksemme sade tietysti lakkaa ja saamme harmiksemme ja onneksemme luoda vielä viimeisen silmäyksen paikkaanjossa olisi vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa.
Siihen loppuu tämä kertomus, mutta toivottavasti vielä moni tämänkin lukija saa luoda oman tarinansa rakkaan naapurimme korkeimmasta huipusta ja tuntureista sen ympärillä…

Perjantai 12.8.05
Aamulla sataa ja sataa ja sataa. Mietimme apsidissä puuroa keitellessä, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Jalat tuntuu olevan ihmeen hyvässä kunnossa, joten vaellusta voisi jatkaa. Toisaalta Norjan puolella käyminenkin kiinnostaa, tai ihan vaan lepopäivän pitäminen. Päädymme vihdoin pakkaamaan kamamme ja suuntaamaan Tarfalajärvelle. Matkalla taivas selkenee ja aurinko alkaa taas porottaa. Polun viereltä löytyy tasaisin välimatkoin puolipukeissa rötköttäviä päiväretkeläisiä Fjällstationilta. Rinkat selässä ja hikeä pyyhkien ohitamme aurinkoa palvovat rennot ruotsalaiset. Reitti nousee pikkuhiljaa yhä ylemmäs tunturiin, kasvusto niukkenee ja kivikko tulee taas tutuksi. Lounaan syömme jälleen upeassa paikassa, kosken rannalla.
Tarfalajärvelle pääsemme illan suussa ja erämökillä meidät toivottaa tervetulleeksi hyväntuulinen ruotsalaismies. Hetken jutustelun jälkeen hän kertoo majoittumishinnat, jotka saavat mietteliäiksi. Telttapaikkakin maksaa, jos se on mökin ja huussin läheisyydessä. Päätämme pärjätä ilman huussia ja etsimme kivan paikan kauempaa järven rannan läheisyydestä. Tarfalajärvi on todella vaikuttava, arktinen ja karun kaunis paikka. Iso jäätikkö laskeutuu järven rantaan. Päivällisen jälkeen kökimme vielä monta tuntia trangian liekkiä ja maisemia tuijotellen. ja lämmittävää kaakaota hörppien. Vähän väliä saamme kiskoa lisää vaatetta päälle, kun yö pakastuu. Eipä tullut villapaita ja kaulahuivi sittenkään turhaan mukaan. Yön syvetessä ja pilvien hiipiessä laaksoon kömmimme telttaan makuupusseihimme.

Torstai 11.8.05

Tänään heräsimme aamuviideltä jotta pääsisimme kipuamaan mahdollisimma hyvän sään vallitessa huipulle. Keittelimme vedet ja sotkimme puurot ja kahvit. Kamppeita oli mietitty ja vähän jo pakkailtukin edellisiltana valmiiksi. Edessä oli noin 14 tunnin retki kipuamista, kivikoita, koskia, lunta ja jäätä... Eli Kebnekaisen huiputus 2117metriin. Emme olleet ollenkaan varmoja pääsimmekö perille asti, sillä huiputusmahdollisuus riippuu ennenkaikkea ilmasta. Meillä oli varusteina päällä kevyemmät vaatteet ja repuissa kuoripuvut huipun tuulia varten. Eväinä oli myslipatukoita, taatelia, pari energiageeliä, glukoosinappeja ja termospullossa pussikeittoa sekä voileipiä. Juomapusseissa oli tietysti vettä matkassa. Alkumatka taittui helpossa maastossa hyvää polkua pitkin. Ensimmäiset vaikeudet tulivat ekojen koskien luona. Sopivaa ylityspaikkaa oli hieman vaikea löytää ja oman tasapainon pitäminen liukkailla kivillä huolestutti kovasti pientä kulkijaa. Vedessä lutraamisen jälkeen päästiinkin pian kapuamaan erittäin kivikkoista rinnettä kohti Kebnen vieressä sijaitsevan Vierramvaren (1711m) huippua, jonka kautta västraleden kulki. Östraledeniä olisi ollut myös mahdollista kulkea jos vaan olisi omannut kiipeilyvarusteet ja enemmän taitoa kun intoa. Näilläkin varustautuneita ihmisiä on tosin kuollut tuolla reitillä joten vasemman puoleinen reitti oli varmaan ihan passeli meille... Vierramvarelle kivutessa viimeistäänkin selvisi, miksi huipulle tehdään retkiä pikkureppujen kanssa. Yli kakskytkiloisten rinkkojen kanssa matkanteko olisi loppunut hyvin äkkiä.

Vierramvaren laki oli laaja ja melko tasainen sekä tietysti kivikkoinen. Kulkijat olivat kasanneet kivistä satoja kivikasoja. Seuraavaksi oli vuorossa lasku kivikkoista mäkeä pitkin Kaffendaleeniin, johon jotkut olivat pystyttäneet leirinkin. Kaffendalenin jälkeen alkoi melko pitkä ja jyrkkä kiipeäminen jonka tuloksena saavuttiin vanhalle topstuganille (jonka seinässä oleva raapustus "Sipilä Matti 2003", herätti kummastusta:). Se ei ollut kovin siisti, mutta varmasti ajoi asiansa taukopaikkana ja hätämajoitteena huonomman sään yllättäessä. Nyt ei jäätyä sinne sen pidemmäksi aikaa, vaan jatkettiin kohti sydtoppenia, huippua!
Rinne oli nyt hieman loivempi, mutta ihan selkeetä nousua silti edelleen. Matkaa jatkettiin kun edempänä kulkeva kaveri nousi yhtäkkiä pilveen! Pian väsyneet aivot tajusivat että olimme saapuneet lumirajaan. Huippu oli jo lähellä. Huipulta jäärautojen, hakkujen ja köysien kera alas meitä vastaan tulleet ihmiset näyttivät kumman vakavilta, mikä saattoi johtua kepeästä varustuksestamme. Aluksi lumi oli helppokulkuista, mutta pian vastaan tuli n. 3metriä leveä koko huipun kiertävä rengas jäätä. Tästä oli monilla vaikeuksia päästä ylitse. Huippu oli noin FiatPunton kokoinen alue, josta oli n. 500m jyrkkä pudotus oikealle ja vasemmalle. Tuuli oli ylhäällä erittäin voimakas joten huiputuskuvien ottamisen ja erään yllättävän rituaalin jälkeen läksimme kipuamaan alaspäin samaa reittiä tyytyväisinä.

Vierramvarelta laskeuduttaessa alkoi sade jota tuuli tuntui lennättävän silmillemme alhaalta ylöspäin. Tämän ja sumun vuoksi suunnistaminen oli erittäin vaikeaa kun eteenpäin näki vain paria metriä kerrallaan. Muutaman pyllähdyksenkin teimme kivikossa. Lisäksi ylhäällä ollessamme olivat Kitteldalenin kosket muuttunut noin puolta vuolaammiksi. Tunnin verran ylityspaikkaa etsittyämme pääsimme jatkamaan matkaa Fjällstationille. Väsyneinä, mutta onnellisina pääsimmekin leiriin 14½tuntia matkaa tehneenä.

Keskiviikko 10.8.05
Yöllä vähän satoi, mutta aamulla saatiin teltta pakattua kuivana ja keiteltyä puurot ja sumpit trangialla. Päivä meni aika pitkälti köpötellessä auringossa kohti fjällstationia. Väkeä oli reitillä senverta paljon että väkisinpirteä "hejittely" alkoi jo melkein kyllästyttää.

Illansuussa saavuimme tunturiasemalle. Se olikin aika yllättävä paikka. Alueeseen kuului pieni tunturihotelli ravintoloineen ja kauppoineen, aulan seinällä oli paljon esittelyitä aseman tarjoamista ohjelmista, opetuspalveluista ja kursseista. Tunturihotellin lisäksi oli ilmeisesti muutamia vuorkramökkejä.
Kuitenkin kaikista hauskin ja suomalaiseen askeettiseen vaeltamiseen tottuneelle ihmeellisin rakennus oli servicehus, josta löyti saunat, suihkut, kuivaushuoneet, välinevuokraamon ja itsepalvelukeittiön ruokailutiloineen. Nyt selvisi miksi kaikki vastaantulevat ihmiset olivat niin pirteitä ja freshin oloisia. Näin aloimme pikkuhiljaa tutustua ruottalaiseen mukavuusretkeilyyn. Ainakin paikka näytti vetävän nuoria paremmin kun suomalainen versio.

Näkemästämme häkeltyneenä ostimme respasta liikoja miettimättä kahden päivän palvelulipukkeet. Hintaansa nähden ehdimme niitä aika vähän käyttämään (120ruunua kipale). Rauhallisuutta kaipaavina etsimme teltallemme hyvän (ainakin ensisilmäyksellä) paikan kauempaa. Paikka olikin erittäin kaunis. Näkymät laaksoon ja vuorille toivat mieleen taru sormustenherrasta -leffan. Ensimmäinen ilta menikin pitkälti niitä tuijotellessa ja teltan edessä pönöttäessä. Sopiva tuulenvire piti öttiäisetkin loitolla.

9.8.05 Tiistai
Kemistä lähdettiin ajamaan auringon paahtaessa puntokaista tukevan hotelliaamiaisen jälkeen. Kemi-Kiiruna välillä näimme enemmän poroja kun autoja. Nikkaluoktassa iltasella jätimme auton parkkiin ja läksimme dallaamaan kohti Laddujärveä. Maisemat eivät olleet vielä kummoiset kun polun ympärillä kohoavat nyppylät olivat sumun peitossa. Matkalla vastaantullut suomalainen pariskunta kertoi olleensa viikon Fjällstationilla teltassa pääsemättä kertaakaan yrittämään huiputusta. Pikkureppuretket muualle ympäristöön olivat onnistuneita. Joka ilta olivat kuulemma pilvet kerääntyneet yösateeksi laakson ylle ja myös päivisin oli sateista. Saa nähdä miten meidän viikolla käy?

Hyttiäisiä ja mäkäräisiä on melko riittävästi. Kävellessä ne ei haittaa, mutta heti kun pysähtyy ne on heti kimpussa. Päivälliseksi ja illallaliseksi nautimme Meksikolaista risottoa Lidlin tapaan ja jälkkäriksi mansikkakiisseliä sekä teetä rommitotilla.

Ma 8.8.2005 klo:1801 (n.613km)
Tämä on Jannen ja Johanna matkaraportti matkalla pohjoiseen (AnttiP:n Ameriikan matkaraportin inspiroimana ajattelin ruveta väsämään tätä nettiin http://kansas2005.blogspot.com/. )
Reissuun lähdettiin Treelta puolenpäivän jälkeen ja nyt lähestytään Oulua. Kemistä on hotellihuone varattu joten vielä yksiyö mukavuuksien parissa tiedossa. Aamulla sitten taas tienpäälle ja Nikkaluoktaa kohti. Matkan ensmäisenä päämääränä on siis Kebnekaise http://www.kebnekaise.nu/. Jonka tienoilla olisi tarkoitus viettää muutamia päiviä. Norjakin on siitä aika lähellä ja on alkanu matkan lähestyessä houkuttaa yhä enemmän. Ehkäpä siis hurautamme Narviikkiin ja siitä sitten luojaties minne. Aslak kopteriakin ja Pekanojan Tommiakin vois käydä morjestamassa tulomatkalla. Vielä perinteikäs ja mahdollisimman urpo runo Nykäselle tekstiviestinä niin pääsen taas ajamaan.
"Matkalla kohti Kebneä, Mainion meno takapenkillä letkeä. Kemissä varattuna hotelhuone, ennen sitä en rommiputelista juone. Loppuviikosta kavutaan 2117metriin, eipä sitä voi verrata aikasempiin retkiin."