Paluumatka 13-15.8.2005
Lauantaiaamuna heräämme taas sateen ropinaan. Kurkistamme ulos ja näemme toivottoman harmaan taivaan. Oikeastaan olemme taas pilvien ympäröiminä. Vain laakso, jossa olemme, muodostaa taskun. Kaikkialla muualla näkyy vain pilveä. Sateen loppumista ei siis kannata odotella. Pakkamme märän teltan, kun sade hieman taukoaa ja lähdemme hieman haikeina paluumatkalle. Matkalla käymme kiivasta keskustelua siitä, vie-tämmekö vielä seuraavan yön Laddujärven rannalla vai porhallammeko suoraan Nikkaluoktaan järven yli vievää venekuljetusta hyödyntäen, entä nukummeko sen jälkeen teltassa, mökissä vai hotellissa… Lounas siirtyy yhä myöhemmäksi ja mielipideerot kärjistyvät. Hajurako kasvaa jälleen kahden jupisijan välillä. Lopulta pystymme taas keskustelemaan ja päätämme ostaa venekyydin järven yli ja yöpyä vasta Nikkaluoktassa. Aamulla lähtisimme autolla kohti Norjan Narvikia.
Olemme jo hyvällä tuulella, kun kohtaamme seikkailunsa alkumetrejä taittavan suomalaisen partiolaisporukan. Innoissamme kannustamme heitä yrittämään huipulle, mutta jo vähän ajan kuluttua alkaa mietityttää, oisko pitänyt myös varotella ja neuvoa vuokraamaan jääraudat, lähtemään riittävän ajoissa aamulla… No, ehkä he tapaavat tunturiasemalla jonkun, joka neuvoo meitä paremmin, toivottavasti. Teltta-paikkamme Nikkaluoktassa on ankea, puskien keskellä heinikossa. No, ainakaan siitä ei harmita lähteä aamulla pois.
Sunnuntaiaamuna syömme viimeisen ulkoaamupalan, pakkaamme märät kamppeemme autoon, ostamme suihkupoletit hauskalta kahvilansedältä ja muunnumme siisteiksi automatkalaisiksi. Kun jätämme Kebnekaisen tunturikavereineen taaksemme sade tietysti lakkaa ja saamme harmiksemme ja onneksemme luoda vielä viimeisen silmäyksen paikkaanjossa olisi vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa.
Siihen loppuu tämä kertomus, mutta toivottavasti vielä moni tämänkin lukija saa luoda oman tarinansa rakkaan naapurimme korkeimmasta huipusta ja tuntureista sen ympärillä…